Sivu 1

Synt. 2.2.2003, Black&tan, uros

Kasvattaja: Kirsti Korpikallio, Hailuoto
Omistaja: Johanna Männistö, Varkaus

Rasmus alias Ramses Ensimmäinen, Ramsetto, Rampeto, Peto, Bamse, Ransu, Mörkö, Pöppänä, Pönttöpää, Tohtori Paniikkipilleri, Hytkypylly, Karvamööpeli,Herra hylje, Tuusku, Poju, Löppämönkiäinen, Möhköpöntiäinen, Epäkoira, Rokkitukka, Nokkakoira, Poni, Ahkanistanilainen karvamatto, Pumpe.

Silmät tarkastettu 4/08 - Terveet

Koirakuumetta

Rasmus on ensimmäinen oma koirani ja samalla ensimmäinen afgaanini. Oma koira oli haaveissa jo heti, muutin asumaan uudelle paikkakunnalle opiskelujen perässä, mutta aikaa pennun kasvatukseen ei silloin ollut. Kolmen vuoden kärsivällisen odottelun jälkeen viimein tuo sopiva tilanne koiran ottamiselle avautui ja synnytti armottoman koirakuumeen. Joten vaikka tehokkaasti uskottelin itselleni "ainoastaan ottavani selvää hyvissä ajoin etukäteen" kaikista kiinnostavista roduista, niin huomasinkin pian suunnittelevani pennun ottamista kesäksi jo ihan tosissani.

Rotuvalinta ei ollut selvä vielä alusta, ja mietinkin ensin muunmuassa gordoninsetteriä, kooikerhondjea, lk. saksanseisojaa, kiinanharjakoira powderpuffia ja isovillakoiraa. Lintukoirista minulla oli siihen asti eniten kokemusta, joten sellaisen ottaminen olisi ollut ns. turvallinen vaihtoehto. Tajusin kuitenkin, että nyt minulla todella olisi mahdollisuus toteuttaa ihan mikä tahansa unelmani koirarodun suhteen, tämä päätös oli tällä kertaa yksin minun, enkä halunnut urautua ottamaan heti vain sellaista, joka tuntui tutulta.

Olin aina ihaillut afgaaneja, borzoita ja salukeja, mutta jotenkin ne olivat tuntuneet kovin etäisiltä, koska niihin oli törmännyt lähinnä näyttelyissä. Ainoa lähikosketukseni afgaaneihin oli joskus 1990-luvun puolivälissä kun kaverini hetken harkitsi afgaanin ottamista. Muistan nuo kaksi etäisen ylhäistä olentoa jotka seisoivat näyttelyharjoituksissa hieman syrjäsä.. Vaikka toinen niistä oli nuori sekin henki sellaista etäistä arvoa ettei tullut mieleenkään koettaa tervehtiä ja silittää sitä kuin jotain muuta koiraa. 

Nyt päätin ettei pieni tiedonkeruu tee pahaakaan. Samoihin aikoihin minua vastaan käveli koulumatkalla aivan upea hulmuturkkinen black&tan afgaani omistajansa kanssa, ja olin jälleen myyty tuon ylpeän ilmestyksen edessä. Harmitti tosin, etten kerennyt jututtamaan tuolloin omistajaa ja tuon koiran henkilöllisyys jäi myös mysteeriksi.

Aloin viihtymään internetin afgaani-sivustoilla, ja mitä enemmän otin selvää, sen enemmän rotu tuntuikin yllättäen sopivalta. Se tulisi toimeen kerrostalossakin, olisi sisällä rauhallinen mutta ulkona energinen, liikunnantarve ei pelottanut (lenkkikaveriahan olin kaivannut) eikä lopulta turkinhoitokaan, vaikka koetinkin kaivaa esille kaikki kauhutarinat osatakseni varautua realistisesti turkinhoidon haasteisiin. Otin yhteyttä kasvattajiin ja kyselin tarkemmin. Ja niinhän sitten kävi, että heinäkuun alussa luokseni muutti tuollainen peikonpojan näköinen partasuu koipeliini, joka Rasmukseksi ristittiin.

Afgaani tulee taloon

Rasmus oli tullessaan juuri täyttänyt 5kk. Saavuttuaan uuteen kotiinsa Rasmus löysi ensimmäisenä eteisestä oman peilikuvansa, jota piti heti varmuuden vuoksi vähän komentaa haukkumalla. Jo tuona hetkenä afgaanin erilaisuus rotuna hätkähdytti; tähän mennessä yksikään aiemmista koiristamme ei ollut reagoinut peilikuvaansa millään lailla, kun taas tämä heti hoksasi sen.
Tuolilta löytyi myös kamala, iso pehmolelu-leijona, joka oli selkeästi vaarallinen, eikä koko huoneeseen voinut siis hetkeen mennä. Kun tuon kissaeläimen vaarattomuus sitten oli uudelleen käyty varmistamassa, sai pehmokatti kyllä kyytiä oikein olan takaa!

Rasmus peikkopoika 5kk..	..ja 8kk ikäisenä partasuuna

Alun hämmennyksestä selvittyään Rasmus sopeutui uuteen kotiinsa hyvin, ei vikissyt eikä juuri ikävöinyt. Minua se kohteli ensin välinpitämättömästi, kuin olisi hotellissa ja minä vain pakollinen palvelija, mutta huomasi pian, että nyt minä olenkin itseasiassa se, kuka määrää huushollissa, ja ketä pitää totella tassupesulle mentäessä.
Hyvin helppo se oli myös tuhojen suhteen; saldoksi muotoutui lähinnä muutama kappale puulastoja, puukapusta ja yölampun johto. Se oli erikoistuneempi levittelemään kuin tuhoamaan; se kanteli kaikenlaisia tiskipöydältä varastamiaan keittiövälineitä sellaisella innolla, että ne täytyi pitää visusti piilossa. Kerran se oli levitellyt lakupussin sisällön lattialle syömättä niistä kuitenkaan yhtään. Se kuljetteli myös kuivuneita, mutta vielä keskeneräisiä öljyvärimaalauksiani seinän viereltä keskelle lattiaa, kuin sanoakseen että mamma, tätä voisit vielä vähän työstää..

Erityisen mieleenpainunut oli myös ensimmäinen kerta kun jouduin jättämään sen yksin muutamaksi tunniksi.. Olin muka järjestänyt kämppäni niin askeettiseen kuntoon kuin vaan pystyi, ajatellen että onhan minulla toki jo kokemusta useammasta varsin tuhovimmaisesta pennusta, tämän kyllä osaan. Vaan afgaani olikin taas jotain erilaista. Kun palasin, niin mikä minua odottikaan! Kärsimättömästi inisevä partasuu pentu keskellä hävityksen kauhistusta! Roskakori oli tiputettu alas hyllystä (ei siis ollut kuitenkaan tarpeeksi korkealla) ja sen sisältö oli levitetty pitkin kämppää. Kirjahyllystä oli tiputettu pieni ruukkukaktus, jonka mullat olivat iloisesti pitkin mattoa ja itse kaktuksesta saatu irti kaksi minimaalista oksaa. Vaatekaapin ovi oli saatu auki vetämällä ilmeisesti kaapin ovien ulkopuolelle jääneestä pyyhkeen kulmasta, ja sieltäkin oli sisältö vedetty ulos. Vanhoja vaatteita sisältäneet muovikassit oli revitty, ja sisältö pitkin lattioita mullan seassa.
Ja tämän kaiken keskellä seisoo pentu, joka kärsimättömän ja pottuuntuneen oloisena mulle volisi ja ynisi, että missäs oikeen olit, kehtasitkin mennä pois! katto nyt ittekin mitä mä siksi jouduin tekemään.. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin alkaa samantien siivoamaan!

Nirso varas

Eräs piirre, mihin on tullut afgaanin kautta tutustuttua on sen uskomaton varastelun taito. Motto tuntuu olevan, että kiinni ei saa jäädä vaikka mikä olisi. Kaikki lihatuotteet (lihapullat, kanapyörykät, jauheliha, makkara..)sekä juusto ovat niin suurta herkkua, että näitä jos jättää valvomatta koiran ulottuville, niin se on bye bye. Afgaani osaa odottaa juuri sitä hetkeä että herpaannut, ja käyttää sen hyödykseen.

Kerran olin tietokoneella ja kuulin takaani rapinaa. Koira makasi sängyllä ja yöpöydällä oli kokoon taiteltu sipsipussi. Kuitenkin aina kun käännyin katsomaan, makasi koira kuin umpi unessa sängyllä aivan rentona. Kun taas käännyin koneelle päin, ja jatkoin puuhiani, rapina alkoi taas. Jonkun aikaa kuunneltuani näennäisen viattomalta näyttäneen koiran touhuja, menin tarkistamaan tilanteen. Sipsipussi oli edelleen pöydällä ja edelleen jokseenkin rullalla, mutta sen pinta oli kostea. Rasmus siis oli kuin olikin ollut asialla! Se vaan osasi ennakoida niin hyvin, että joka kerta kun pääni käänsin, se oli ollut kuin ei olisikaan!

Toisen kerran sain sen kiinni varastamasta broilersuikaleita mikron päälle nostetusta lasivuo'asta. Edelleen tein virheen ja luulin, että juuri paistamani palaset olisivat siellä afgaanin uteliaan kuonon ulottumattomissa. Ei toki. Olin viemässä Rasmusta juuri ulos pihalle, ja sähelsin etsimässä avaimiani, hihnaa ja toisia housuja. Ihmettelin, kun joka kerta kulkiessani keittiön ohi, oli koira minua ovella vastassa aivan samanlainen viaton ilme naamallaan kuin monesti kun kuulin sen kolisseen tiskipöydällä ja ryntäsin toisesta huoneesta sitä komentamaan. Nyt se ei kuitenkaan ollut kolissut, ja keittiössäkään ei pitänyt olla mitään sille syötäväksi kelpaavaa - niitä kananpaloja lukuunottamatta. Koska se lisäksi näkyi maiskuttavan jotain, olin varma, että jotain se nyt puuhasi. Kyseessä olikin lähes täydellinen rikos; vasta matosta löytyneet pienet marinadiläikät osoittivat, että pojulla oli ollut koko ajan ketunhäntä kainalossa. Sen oli täytynyt tiputtaa astiasta kurkottaen kananpalat alla olevalle matolle yksi kerrallaan, hotkaista pala, ja rynnätä sitten taas ovelle esittämään viatonta. Marinadi kuitenkin pisti vähän nuoleskelemaan suupieliä..

Rasmuksen bravuuri määrä varastelussa on saman viikonlopun aikana viedyt yksi grillimakkara, 4 palaa kääretorttua sekä juusto. Kerran saivat lihapullat kyytiä liedelle unohtuneelta pelliltä. Jos käännät selkäsi, niin karjalanpiirakoiden päältä uhkaavat kadota lauantaimakkarat. Myöskin puolikas kalkkuna- sekä possunpaisti on ehättänyt ajan saatossa väärille teille, kun oli jäänyt keittiöön vartioimatta muutamaksi minuutiksi.  Ja samoin voirasia sekä useampikin Edam-juusto. Uudessa asunnossamme se lisäksi päättäväisesti opetteli avaamaan keittiön portin kerta toisensa jälkeen, kunnes viimein nyt sain (toivottavasti!) siitä tehtyä "afgaanivarman". Jos se pääsi keittiöön se harrasti siellä muunmuassa roskispussien dyykkaysta ja kerran se oli avannut keittiötason yläkaapit ja tiputtanut sieltä ulos muunmuassa ison kasan teepusseja ilman että kuitenkaan oli mitään sieltä tuhonnut tai syönyt. Afgaanilogiikkaa siis tyypillisimmillään...

Ennakointi onkin kova sana afgaani-taloudessa! Mitään kiinnostavaa ei kannata jättää keittiötasoille vartioimatta. Erityisesti vieraillessa muualla kannattaa olla tarkka, koska vieraisilla helposti herpaantuu vahtimiseen, eikä isäntäväki välttämättä osaa ottaa huomioon huippuvarkaan taitoja. Onpa Rasmus kerran onnistunut hoitajiaan jujuttamaan päättämällä lähteä kesken kaiken kotiin (joka sijaitsi siinä 150m päässä), juoksuttanut hoitajaansa sitten katua pitkin ja kotitaloa ympäri kun ei ole tietenkään kiinni halunnut antaa kesken kivan reissun, ja kun kiinni oveluudella sitten oli saatu siitä kotiovelta (mamma vielä reissussa) ja palattu takaisin hoitopaikkaan, on siellä odottanutkin yllätys - ennen pientä karkureissuaan oli Ramse vielä mutustanut keittiössä salavihkaa reissueväikseen isäntäväen pizzanpuolikkaat, jotka he ajattelivat seuraavaksi syödä! Näennäisesti kilteinkin afgaani voi siis keksiä vaikka sun mitä konnuuksia kun sille päälle sattuu ;)

Toisaalta Rasmus on kuitenkin myös hyvin nirso ja valikoiva, joten on onneksi paljon ruokia, jotka voi hyvillä mielin jättää esillekin. Se ei koskaan ole ollut kiinnostunut esimerkiksi tavallisesta leivästä, tai kuivatuotteista, kuten aamiaismuroista, eikä myöskään hedelmistä ja vihanneksista. Se ei myöskään pidä edes kaikista koirille tarkoitetuista herkuista, tavallisia koirankeksejä tai koiransuklaata se ei ole suostunut syömään kertaakaan.

Seuraava sivu

Sivu 1

Webdesign by romy