Pieni münsterinseisoja uros
Synt. 1.5.1997 - k. 8.2005
Ruskea-valkoinen
(Ruotsin tuonti)

Tim alias Timi, Timotei, Timo T.A, Timoteus, Timppa, Pöljäke,
Timpura töpsis, Pieni koira, Pentu, Tilli, Timpuravarvas tiikeri,
Tipsu, Timpe, Mynsteri, Permanenttikorva, Dalmatialaistassu.

Münsterimeininkiä

Timi tuli meille vain kaksi viikkoa edellisen koiramme poismenon
jälkeen. Talo tuntui kertakaikkiaan liian tyhjältä. Tarvittiin uutta elämää helpottamaan edellisen poismenon tuottamaa surua. Niinpä meille muutti aivan lelukoiran näköinen pieni ilmestys, jonka isä kävi hakemassa laivalla Ruotsista. Melkoinen persoona siitä kehittyikin!

Timi oli alusta asti hyvin selkeäsanainen otus. Sille ominaista oli taukoamaton, välillä vaimeneva ja välillä voimistuva omintakeinen mongerrus, jolla se puhui meille. Saadessaan jotakin päähänsä se oli järkähtämättömän päättäväinen. Se osasi taidokkaasti napata ihmisten puheen keskeltä sille tutuiksi käyneitä, merkityksellisiä sanoja. Jos vaikka ajattelit ääneen että "pitäsköhän mun hommata uudet housut" jouduit pian mitä suurimmalla todennäköisyydellä viemään innostuneen münsterinseisojan ulkoilemaan. "Pitäsköhän" kun kuului tuohon tiettyyn sana-ryhmään ja tarkoitti pienen otuksen mielestä ehdottomasti sitä, että sinä juuri lupasit viedä hänet lenkille. (Monesti kun ennen lenkille lähtöä tuli helposti todettua, että pitäsköhän sitä viedä toi koira ulos..) Eikä Timistä sen jälkeen päässytkään eroon, ennenkuin sen todella vei kävelylle. Se ravasi ulko-oven väliä mongertaen innokkaasti ja jääden aina välillä napittamaan kiinteästi silmiin. Oli myöskin turha yrittää päästä jutusta irti pyytämällä jotakuta muuta viemään koiran ulos; se kun ei lähtenyt kenenkään muun matkaan, mikäli oli mielessään päättänyt että juuri SINÄ olet se ihminen, joka lupautui pyhästi viemään hänet lenkille.
Näitä sanoja kutsuttiinkin "taikasanoiksi" ja ne poikivatkin kaikenlaisia kiertoilmaisuja, kuten tiettyjen sanojen tavuttamista, tai englannin puhumista.

Joskus tuli tietysti eteen tilanne, ettet pienen koiran päättäväisistä toiveista huolimatta millään vielä juuri silloin päässyt sitä viemään ulos, ainakaan juuri sillä hetkellä. Silloin se alkoi mököttää. Se painautui maahan makaamaan niin littanaksi, etten ole vielä yhdenkään koiran nähnyt niin selvästi mököttävän, ja tuijotteli sitten sinua alta kulmain edelleen mongertaen, mutta nyt enemmän sydäntä särkevään sävyyn. Sana "kohta" oli varmasti sana, jota Timi kertakaikkiaan inhosi, koska se tarkoitti juuri odottamista, eli mököttämistä. Ja ihmistenhän täytyi tehdä yleensä kaikenlaista ennen ulos lähtöä; käydä vessassa, etsiä avaimia, vaihtaa vaatteita.. Voi mitä pienen koiran kiusaa!

Kunnon lintukoiran tapaan Timillä oli ehtymätön energiavirta ja uimista se rakasti yli kaiken. Siksi se myös oli järvessä aina kun vaan silmä vältti. Myös tavaroiden kantelu oli sen lempipuuhaa, jostain oli aina napattava jotain suuhun kuljeteltavaksi varsinkin jonkun saapuessa meille. Kunnon münsterinseisojan tapaan sillä oli myös palava halu piilotella esineitä. Se oli hirmuisen huolissaan aina, kun vaikkapa jollekin puruluulle piti löytää varma säilö. Se kulki tärkeän ja huolestuneen näköisenä pitkin taloa ja sovitteli aarrettaan milloin minkäkin sohvatyynyn alle. Homma tehtiin tarkasti ja huolella, ja auta armias, jos satuit istumaan liian lähelle tuota kätköpaikkaa! Äkkiä piti käydä hakemassa piilotettu tavara pois, ja koko prosessi alkoi alusta. Paras paikka sen mielestä sisällä luiden piilotukseen oli vanhempieni sänky,jonne se livahti kun silmä vältti. Kai aarteet sai sen mielestä hyvin peitettyä tyynyjen avulla. Isäni ei kylläkään ollut kovin ilahtunut löytäessään joskus lismaisia puruluuntynkiä päänsä alta nukkumaan käydessään! Ulkona Timi piilotteli takapihalta löytämiään omenoita hiekkaan hyvällä työrytmillä; Ensin kaivettiin kuoppa, sitten pudotettiin esine sinne, ja lopuksi suljettiin kuoppa umpeen työntämällä nenällä hiekkaa sen sekä siellä olevan esineen päälle.

Timi oli hyvin terävä ja fiksu koira. Yksi sen taidoista oli ovien avaaminen. Se oppi nopeasti että ovea vasten hyppimällähän kahvan saakin auki. Se oli pieni, mutta sillä oli mieletön ponnistusvoima, ja ei mennyt monta hyppyä kun kahva jo kääntyi alaspäin ja reitti aukeni. Jossain vaiheessa se oppi avaamaan myös ulko-oven lukon, jolloin piti aina muistaa pitää ulko-oven portti myöskin kiinni kun oven lukitsi, ja jossain vaiheessa koko lukkosysteemiä hieman muutettiin niin että kahva oli aina ylöspäin ja näin vaikeammin avattavissa.

Timi oli myös häikäilemätön sylikoira. Sen bravuuri oli aina asettautua makaamaan sohvalla istuvien ihmisten päälle. Se tuntui olevan vakuuttunut siitä, että tottakai kaikki tutut ja tuntemattomat tahtoivat pienen koiran siliteltäväkseen, eikä tuntunut ymmärtävän ollenkaan joidenkin vieraiden hämmennystä, kun se vilpittömän varmana kiipesi vieraidenkin syliin itsetietoisesti. Se oli hyvin huomionkipeä ja erityisesti piti siitä että sen takaselkää rapsuteltiin. Silloin se sai joka kerta "steppaus-efektin", ja kertoi selkeäsanaisesti hymyillen ja mongertaen, että nyt on tosi kivaa kun siitä rapsutat.

Timi oli myös todellinen vappukoira. Se oli syntynyt 1.5. ja se kehitti elämänsä aikana aivan erityisen suhteen ilmapalloihin. Pentuna se pelkäsi niitä jonkin verran, mikä johtui enimmäkseen siitä, että se onnistui poksauttamaan muutaman ja kyllähän sitä pamahdusta ihminenkin vähän hätkähtää kun se yllättäen tulee. Ilmapallot olivat siis haaste, kivoja palloja, jotka kuitenkin katosivat poksahtaen jos niitä yritti ottaa kiinni. Täysin epäreilua siis koiran näkökannalta katsoen!
Vaan sitten, vuosien saatossa, Timipä keksikin lopulta ratkaisun. Se oppi nappaamaan ilmapallosta kiinni aivan tyvestä, solmukohdasta, ja kas, pallopa ei pamahtanutkaan! Ja mikä parasta, sitähän saattoi kuljettaa!
Eläessäni en ole nähnyt toista niin polleaa ja saavutuksestaan ylpeää koiraa, kuin Timi sen jälkeen joka kerta, kun se näin sai pallon pyydystettyä. Se kulki ympäriinsä aivan pakahtuen onnesta ja kävi esittelemässä saavutusta koko ajan mongertaen ja kertoen kaikilla jotka vain löysi. Se oli todella liikuttava.

Timi hurmasi meidät kaikki vilpittömällä persoonallaan. Valitettavasti jouduimme sanomaan sille hyvästi sen ollessa 8-vuotias, kun se sairastui epilepsiaan ja siltä lisäksi yllättäen löytyi tutkimuksissa pahaan vaiheeseen edennyt sydänvika. Saamme olla kuitenkin kiitollisia niistä vuosista, jotka saimme jakaa tämän aina iloisen münsterimme kanssa.

Webdesign by romy