Kaikki afgaaniin ihastuneet tietävät että rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli metsästys. Kenenkä sydän ei hypähtäisi ylimääräistä, kun kuvittelee oman sohvanvaltaajansa esi-isän Afganistanin karuissa oloissa, kiivaassa ajojahdissa jäniksen, tai jopa lumileopardin perässä. Näiden koirien etuna olikin kestävyys ja kyky ajaa saalista pitkiäkin aikoja. Koira kykeni myös olemaan hyvin maltillinen kiinni saadun saaliin kanssa, joko odotti tapetun saaliin vieressä, kunnes isäntä löysi sen. Joissakin tapauksissa se saattoi myös lähteä hakemaan isäntäänsä johdattaakseen tämän saaliin luokse. Sen monet vaativiin olosuhteisiin soveltuvat ominaisuudet tekivät siitä arvostetun metsästyskoiran.
Meillä on mahdollisuus nähdä tuo edelleen suonissa kohiseva intohimo saaliin ajamiseen lähinnä vieheen innoittamana harjoituksissa ja kisoissa, ellei koira sitten pääse jotenkin vahingossa elävän riistan perään. Suomessa, kuten suuressa osassa Eurooppaa, on metsästys vinttikoirien avulla kielletty. Mutta joissakin maissa, erityisesti entisen Neuvostoliiton alueilla sekä Venäjällä, on edelleen luvallista metsästää vinttikoirien kanssa. Venäjällä niitä käytetään pääasiassa jänisten ja kettujen metsästykseen. Myös aboriginaali afgaaneja (khalagh tazia ja bakhmulia) käytetään näissä maissa jonkun verran metsästyksessä.
Afgaanin ruumiinrakenne, ketteryys ja vahvat käpälät ovat omiaan metsästykseen haasteellisissa oloissa, mutta turkkiin tarttuvat oksat ja roskat helposti haittaavat menoa. (Jotkut venäläiset metsästäjät leikkaavat kokonaan pois niiden turkin, vaikka tätä ei suositellakaan koska se pilaa koiralle ominaista ulkonäköä.)
Ukrainalainen Alex Garnik kasvatti kotimaassaan aboriginaali afgaanin bakhmul-tyypin koiria vielä 1990-luvulla. Hänellä oli etu käyttää koiriaan myös metsästykseen, sillä vinttikoirien avulla metsästäminen on hänen asuinalueellaan yleistä, ja riistaa riitti pelloilla ja metsissä. Alueella tapaa muun muassa niin vuohia kuin kettujakin, mutta yleisin saalis on kuitenkin jänis. Voimme hänen kauttaan tutustua siihen, millaista metsästys oli käytännössä.
Metsästäjät metsästävät yleisimmin kaupunkia ympäröivillä pelloilla ja ilman asetta. Valmistelut aloitetaan aikaisin. Koirat eivät saa aamulla ruokaa, tai jos lähtö on aikaisin, saavat ne edellisiltana ruokaa vain kevyesti. Myöskään ihmiset eivät syö raskaasti jotta jaksavat kävellä, sillä matkaa voi kertyä parikymmentäkin mailia.
Varusteista tärkeimmät ovat jalkineet jotka kestävät sään vaihtelun. Lämpötila voi vaihdella, saattaa sataa tai tuulla, eikä avara pelto tarjoa tällaisella säällä suojaa.
Normaalisti metsästämään mennään kahden tai kolmen koiran kanssa. Aluksi koirat etsivät saaliita vapaina tarkastaen pensaikot ja uomat. Kun jänis sitten hyppää esiin, koira aloittaa jahdin. Yksi lähtee heti saaliin perään ja toinen seuraa tarkkaillen. Jos kolmas on mukana, se joko varmistaa tai yrittää ennakoida saaliin tulevia reittejä. Vauhti voi kiihtyä aina huimaan 50-70km/tunnissa. Jos koira saa jäniksen kiinni, se puree sen nopeasti hengiltä. Jos pyydystys epäonnistuu, koirat palaavat takaisin paikkaan josta jahti alkoi.
Koirien täytyy tietysti olla kohtuullisessa kunnossa pärjätäkseen metsästyksessä. Yleiskuntoa pidetään yllä pitkillä kävelylenkeillä, joissa koira pidetään pitkään taluttimeen kytkettynä. Ei kuitenkaan lähellä maanteitä, sillä koira saattaa hyvinkin lähteä minkä tahansa liikkuvan esineen perään ja aiheuttaa vaaraa niin itselleen kuin ympäristölleenkin. Kerran viikossa suositellaan vapaana juoksemista luonnossa tai vieheenvetoa.
Myös vuodenaika vaikuttaa metsästykseen ja luo omat haasteensa.
Talven hyviä puolia on se, ettei turkkia omaava koira yleensä pahemmin likaannu hangella juostessaan,
ja jos on hankikantoa, niin koiran on helppo tavoittaa jänis. Toisaalta koska kyseessä on pimeä
vuodenaika metsästys onnistuu vain rajallisena aikana päivästä, kun valoa on tarpeeksi. Lisäksi
tassut saattavat kärsiä jääpiikeistä ja pahimmassa tapauksessa koira saattaa juostessaan tipahtaa
hangen pintaan kertyneen ohuen jääkerroksen läpi.
Keväällä hyvällä säällä olosuhteet metsästykseen ovat lähes täydelliset. Toisaalta koirat likaantuvat
helposti ja eläinten lisääntymisaika rajoittaa metsästystä.
Kesällä metsästyksen esteeksi voi nousta kuumuus, joten syksy katsotaan parhaaksi ajaksi testata
koiria. Syksyllä kuitenkin lika sekä turkkiin tarttuvat kasvien siemenet ovat yhtä lailla haittapuolena
kuin meillä koto-Suomessakin.
Ukrainassa järjestetään myös erillisiä metsästyskilpailuja. Näissä arvioidaan koirien metsästysominaisuuksia kuten käytöstä, tottelevaisuutta, nopeutta jne. Kokonaisuuden perusteella koirat palkitaan ensimmäisen, toisen tai kolmannen asteen kunniakirjoilla, joista ensimmäinen tarkoittaa parasta, toinen normaalia suoritusta ja kolmas taas huonointa. Kunniakirjoja ei ole mitenkään rajoitetusti (kuten vaikkapa meillä täällä Sert:ejä) vaan kaikki saavat arvoisensa kirjat suoritustensa mukaan. Kilpailuja järjestetään vuodessa kaksi, joista toinen on alueellinen ja toinen kansallinen.
Lähdeteksti (ja kuvat): http://www.geocities.com/Heartland/Bluffs/1714/introuk.htm
Sekä sähköinen kirjeenvaihto Aleksandr Garnikin kanssa.
(Julkaistu Afgaani-lehdessä 4/2004)
©Johanna Männistö